Perjantai 13.06.2008

13 06 2008

GEMINI DAY! Eli tänään illalla takaisin surftreeneihin. 2 tuntia tandemtreeniä Melstenissä. Tuulta 2-5 m/s. Kalajoella saimme laudan käyttöömme ja treenattavaksi syksyn Starboard Worlds -kisoja varten. Kalajoella hakkasimme toisiamme puomeilla vastakäännöksissä päähän. Ajoimme 11 m2 (mä) ja 8,5 m2 Severnen Overdrivellä. Vastakäännöksissä oli hankaluuksia – uuteen suuntaan pääseminen oli hankalaa ilman, että takanaoleva ei olisi saanut puomia kuulaan. Nyt päätimme kokeilla eteen Danille 7,5 m2, joka kevyellä kelillä on auttamattoman liian pieni formuloissa myös 40 kiloiselle. Sijoitimme 11 m2 aivan taakse trackerissä ja 7,5 m2 ihan eteen. Takana oleva purje jätettiin aivan pussikkaaksi ja edessä oleva vedettiin Pajun oppien mukaisesti kireäksi alhaalta. Laudassahan on köli ja 70 cm evä. Molemmilla puomi ihan alas Raceboard oppien mukaisesti. Mietin sitä, onko lauta enemmän formulaa vai Raceboardia…mielestäni se on enemmän Reiskaa, vaikka lauta on metrin leveä. Onhan se 375cm pitkä ja kölillinen ja Tufskin (painoa 26 kg).

Dani otti lantiotrapetsin, koska hän ei muuten ylettyisi naruihin, koska puomin alin kohta tulee liian ylös heikolla tuulella istumatrapetsille. Pääsimme vesille ja huomasimme, että narut olivat yllätykseksi molemmille oikeilla kohdilla. Mä pääsin heti pitkiin naruihin kiinni roikkuu. Jalat pitkälle taakse paino takajalalle keskilinjan suojan puolelle. Kommunikaatio alkoikin pelaamaan hyvin pojan kanssa. Katsoimme kuinka ylös pystymme nousemaan laudalla vastatuuleen. Hyvin nousi. Ensimmäiset vastakäännökset. Tuntui seiskapuolikas toimivan paremmin kuin 8,5 m2 lyhyemmän puomin ansiosta. Päätin, että vedämme karien taakse ja oikealle ylös salmeen lähelle saaria, jonne tuuli pakkaa ja kiihtyy. Pääsimme ensimmäisiin plaaneihin – uskomaton tunne. Poika tikkasi pientä pumppua etupurjeella ja kun päästiin plaaniin niin trapetsiin myös hän. Vauhti tuntui kovalta lautaan nähden . Tuuli oli kuitenkin hyvin reikäistä ja pudottiin plaanista. Jatkoimme kryssimistä lateraaliviittojen välistä. Yllättäen Dani keksi miten vastatuulikäännös tehtäisiin nopeammin. Ajoimme vastatuuleen normaalisti – nostin hiukan enemmän vastaiseen, mutten lähtenyt kunnolla vielä vendaamaan – Dani hyppäsi edessä purjeen väärälle puolelle ja silloin minä vasta aloin kääntää ja kun poika oli jo ottamassa edessä uutta suuntaa camberit käännettynä niin jumakaut miten nopeasti lauta lähtikin uudelle halssille. Mulla tuli oikein kiire pysyä laudan käännöksen mukana ja kun sain vendan tehtyä lauta olikin jo täydessä vauhdissa Danin purjeen ansiosta. Tosi mainio keksintö. Miten minä en sitä keksinyt!!?? Heitimme trapetsissä alafemmat ja tyytyväisenä aloimme tekee lisää vendoja. Kaikki onnistui…ja nopeasti =). Karikkojen yläpuolella tuli kivoja puuskia, joissa pääsimme plaaniin monet kerrat. Kävimme kiertämässä saarien lähellä olevan punaisen poijun ja sitten slööriä alaspäin. Köli kokonaan sisään ja pumppausta. Nyt onnistui molempien pumppaus. Kryssillä onnistui pelkästään edellä olevan kunnon pumppaus ja takana olevalla pientä kropalla aiheutettua pumppausta…rikit osuivat muuten toisiinsa. Jiipit onnistuivat hyvin – ainoa ongelma oli Danin purjeen camberit, jotka eivät meinanneet kääntyä. Pitää ottaa cambereistä pois yhdet ”clipsit” (en muista nimeä), jotta niihin saadaan vähän väljystä. Tulimme rantaan todella tyytyväisenä.

Daniel totesi vesillä: ”Isi – me voitetaan se kisa Ranskassa”! Hyvä asenne – niin me tehdään ellei luonnon voimat aseta ongelmia! Meillä on aikaa treenata koko kesä (formulan ja Raceboard treenien lisäksi…ja Danilla vielä Flaren freestyle harjoittelut). Aika monipuolinen kesä tulossa!

Siirsimme purjeiden trimmisetin kuminarun kulkevaksi puomin yläpuolelta maston ympäri -> toimi hyvin. Minä otan sen ainakin käyttöön. Dani ei tykännyt – liian korkealla hänelle. Huomasin ja yllätyin kuinka hyvin meillä yhteispeli toimi. Kommunikoimme koko ajan – eikä yhtään erimielisyyttä tullut. Pystyin samalla selittämään purjehdustaktisia näkökulmia. Asioita, joita on vaikea havainnollistaa rannassa piirtämällä. Vesillä pystyi kädestä pitäen näyttämään, mihin kannattaa kiinnittää huomiota tuulen käyttäymisessä, rantojen muotojen kanssa, aaltojen hyväksikäyttämisessä…

Huomenna jatkamme treeniä Geminillä – toivottovasti joku saisi napsittua jonkun kuvan meistä Melstenissä – sellaisen, jossa olisimme plaanissa ja trapetsissa. Tästä on hyvä jatkaa…HYVÄ PÄIVÄ!

Tänään taidan keritä lisätä kuvia viime viikon kirjoituksiin…


Toiminnot

Information

6 responses

14 06 2008
haq

Kamera ja pitkä putki mukana tänään Melsussa.

14 06 2008
blinifin6

Haqulinen: Hienoa – nähdään siellä! Nyt aamupala naamariin ja rantaan! =)

14 06 2008
haq

Spostissa on pari kuvaa, villiä menoa.

14 06 2008
blinifin6

Kiitti! Upeita Kuvia! Liitän lauantain blogiin!

14 06 2008
Hessu

Hei!!!
Mä haluun ehdottomasti tosta vehkeestä savut sun tai Danin kanssa!! En ehkä ihan kerkiä Ranskan kisaan kuntoon, mutta kiinnostaa kovasti kokeilla tandemia, en ole kokeillut kuin fillarilla!!
Siinä on takana paljon helpompaa…

14 06 2008
blinifin6

Onnistuu!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: