Maanantai 27.10.2008

27 10 2008

Duunin takia lepopäivä. Illalla olisi tehnyt mieli lähteä lenkille, muttei klo 22 jälkeen enää viitsinyt lähteä vesisateeseen.

Tänään ideoin sellaista vaihtoehtoa, että kun vesitreenit päättyvät kokonaan, niin alan pitää purjehdustaktiikkapalstaa blogissani. On paljon asioita, joita jouduin miettimään uusiksi Raceboard kisoissa ajaessani pienemmällä purjeella 9,5 luokassa kuin avoimen luokan kisaajat. Henkka on ainakin erikoistunut purjehdustaktiikkaan, joten epäilen, että saamme aika hyviä keskusteluja aikaiseksi…vai mitä?

Palstalla käsiteltäisiin myös ihan perustaktiikkaa lähdöstä maaliin asti ja ennen lähtöä tehtäviä tarkistuksia ja lähtöjen välillä tapahtuvia toimia kuten myös skaban jälkeenkin. Formulassa on taktiikka hiukan toinen kuin Raceboardissa, joten aion pyytää Formulaluokan parhaimmistoa kertomaan hyviä vinkkejä…mm. viime kesänä jututimme Lehden Sepon kanssa Jon Törnwallia ja hän valaisi meitä sellaisilla asioilla, jotka on erittäin tärkeä ottaa huomioon.

Olen saanut kuulla, että blogiani lukee myös sellaisia surffareita (mm. Tuuli Petäjä), joiden kokemukseen perustuvia kirjoituksia olisi kaikkien kiva lukea ja kuulla!

Sana on vapaa🙂


Toiminnot

Information

2 responses

27 10 2008
haq

Hyviä ideoita, odotan innolla!

28 10 2008
Jouni

Itse olen niin hidas, että kun keksin hyvän taktiikan ovat muut jo menneet…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: