Jep Jep! Viimeinen Raceboard Ranking takana. Kivenlahden poukamassa ajettiin ensin 2 lyhyttä lähtöä saaren ympäri, johon kuului ensin kryssi ja sitten lenssi ja loppuun pientä slöörin poikasta. Lähtöjen pituus 15 – 20 minuuttia. Molemmissa lähdöissä oli ongelmia. Lähtölinja oli tosi lyhyt ja tottakai pyrin ottamaan parhaimman mahdollisen lähdön. Lähdin aivan styyrapoijun tuntumasta ja Seppo isolla purjeellaan alapuoleltani. Seppo pääsi vauhdilla samalle kurssille kuin minä, mutta etupuolelle aiheuttaen pakkituulet ja kurssin laskemisen. Tämän jälkeen joku isolla purjeella ajoi yläkautta ohi ja ainoaksi mahdollisuudeksi jäi heittää venda paapuurille. Vähän ajan kuluttua takaisin styyralle ja kohti salmea. Molemmilla kerroilla huomasin paapurin lyhyen halssin aiheuttaneen pelkkää hallaa minulle! 😦 Olin samantien jäänyt jälkeen muista. Salmesta päästyäni alkoi slöörit ja lenssit, joissa pumppasin jengiä kiinni… No, ekassa lähdössä sain Kalen kiinni ja ohi. Toisessa lähdössä en saanut Kalea kiinni, mutta Jounin sain…Ei voi muuta sanoa kuin, että en ollut tyytyväinen noihin kahteen lähtöön ollenkaan. Ekassä lähdössä 9,5:n 1. ja koko porukan 5. tai 6. ja toisessa lähdössä 2. 9,5:ssä ja koko jengin 7.. Tuollaisia lyhyitä lähtöjä ei saisi olla… Lyhyt lähtölinja on kevyellä tuulella pienemmille purjeille (ysivitosille) hankala, sillä lähtökuviot joutuu ajattelemaan aivan täysin uudestaan. Se paras mahdollinen lähtöpaikka, jonka ottaisit isommalla purjeella ei välttämättä olekaan sama kuin ysivitosilla! Vaikka lähdet parhaalta mahdolliselta paikalta – alapuolelta nousee isolla purjeella kaveri, joka nostattaa samalle korkeudelle kuin sinä –>saat pakkituulia! 😦 Sinun takaasi tulee isommalla purjeella kavereita, jotka kovemmalla vauhdilla pääsevät korkeammalle kuin sinä ja vähän ajan kuluttua sinun yläpuolellesi –> saat vielä pahemmat pakkituulet! 😦 Mitä tästä opin? Lähde kuin Kale! …lähtölinjalla reilusti muiden alapuolelta, mutta kuitenkin aivan lähtölinjan tuntumasta. Laske vaikka vähän alaspäin, kunhan pääset vapaisiin tuuliin. Tietty tämä kryssi oli poikkeuksellinen, sillä se oli kapeassa salmessa ja vain pitkä styyra oli ainut oikea etenemiskeino saaren tuntumaan ja sitten muutama lyhyt venda. Se siitä… Argh!
Seuraavaksi kolmas lähtö – Pentalan Lenkki. Lähtölinja päin …! No, harvoin ilmaisen sitä tuomareille, nyt piti käydä ystävällisesti sanomassa, että jos he laskisivat venettä paapuurin päästä alemmas, niin jengi pääsisi ilman kolareita matkaan…viesti ei mennyt läpi! Kaikille tietty sama. Styyralla ei päässyt yli ja paapuurin päässä seisoi jo styyralla odottelijoita. Muutama hämäysveto edestakaisin ja kokeilu, miten muut reagoivat. Pahimmat kilpakumppanit…avoimesta luokasta…olivatkin ihan tuntumassa ja aloittivat kolaroinnin keskenään. Viime hetkillä päätin ajaa paapuurin päähän ja lähteä paapuurilla. Seppo tuli styyralla, 20 sekunttia aikaa, huusin Sepolle, etten yritä hänen edestään vaan annan hänen mennä edestäni. Hyvä veto, sillä Seppo kertoi kääntyvänsä paapuurille myös. Tätä käytän jatkossakin! 😉 Lähtöpaukku ja paapuurilla kaikkien edestä ja samantien styyralle ja vapaisiin tuuliin. Muistaakseni kukaan ei päässyt styyralla edestäni… Sitten alkoikin (sivu-)vastainen osuus lahden toiseen päähän ja kapeaan salmeen. Isot purjeet menivät menojaan. Kale jäi taakseni, jota pidin omassa luokassani pahimpana vastustajana.
Kapeassa salmessa seurasin isojen purjeiden menoa. Oli hyvä seurata, missä meni pläkän raja ja kiertää itse kauempaa. Pitkä osuus ulkomerelle kryssiä. Isoja purkkareita meni läheltä ja joduin seuraamaan niidenkin reittivalintoja, jotten joutunut niiden pakkituuliin. Yksi yksinpurjehtija meinasi teilata minut paapuurilla isomman oikeudella. Meinas tulla hätä käteen, kun iso purkkari lähestyi lautaani. Huusin täysiä ja onneksi se laski alapuoleltani ohi. Huh! Muut ysipuolikkaat olivat kaukana. Kaikista lähimpänä oli pappa Sundell poikansa kaksitoistapuolikkaalla ja EST tallista lainaamalla Superlightilla. Kryssin jälkeen alkoi pitkä maaliin saakka kestävä slööri ja lenssi. Pumppasin ulkomereltä pääsyn jälkeen koko matkan etsien hyviä puuskia. Köli sisällä ja masto ihan edessä. Ajoin yhdessä kapeikossa hiekalle…siis pohjakosketus, mutta onneksi hiekkaa! Pappa veteli matalikon yli ihan suoraan, kun minä taas jouduin pitkällä evällä taiteilemaan välillä lautaa kantilleen suojan puolelta. Loppuun asti kuitenkin pidin paikkani ja tulin maaliin koko jengin 7. ja ysipuolikkaiden 1. Hellmannin Jouni tuli luokassani toiseksi juuri ennen Kalea. Pentalan Lenkin voitti Hessu. Oli aivan täysin Hessun keli. Seppo toinen. Kaiken kaikkiaan 25 osallistujaa. Larkialan Sauli ajoi uskomatonta kyllä koko reissun Formulalla!!! Mulla ei olisi kyllä onnistunut!
Kisa kesti 1tunti 40 minuuttia minulla. Puolitoista litraa vettä ja urheilujuomaa meni matkan aikana juomarepusta. Tämä oman sarjan voitto takasi Raceboard Rankingin kokonaisvoiton 9,5 m2:ssä eli molemmat tavoitteet saavutettu – SM-voitto ja Ranking-voitto!
Dani ei lähtenyt kisaan mukaan vaan treenasi Flarella temppuja heikossa kelissä rannan tuntumassa. Välillä oli päässyt plaaniin – oli ihan tyytyväinen päiväänsä! 🙂
Maanantaina lähtö Ranskaan Gemini Worlds kisoihin! Sain ostettua mukaan kevyille tuulille 12,5 m2 Tushingham Spitfiren. Toivosen Tero ystävällisesti lainasi pitkää puomia matkan ajaksi, kun tuntui siltä, etten mistään löytäisi oikean mittaista puomia! Kiitti Tero!
Sunnuntaina olisin halunnut testata purjeen toimivuutta tandemin päällä, mutta sunnuntai olikin aivan pläkä päivä – peilityyntä joka paikassa. Harmajalla 1 m/s pohjoistuulta. Joten keskiviikkona tai torstaina Ranskassa toivottovasti päästään testaamaan rikiä! Perjantaina alkaa kisat. Odotukset ovat…hmm…aika korkealla! 😉 Toivotaan plaanattavia kelejä! Yritän kirjoitella jostain nettikahvilasta, jos vain onnistuu…
Ainakin viime vuonna linkki ensimmäisiin Gemini Worlds kisoihin oli:
http://www.cnangoulins.com/dotclear/?2008/06/05/86-world-tandem-gemini
…en tiedä, onko tänä vuonna sama!
Vastaa