Mystic Formula Ranking – Hanko

19 08 2008

 

16.-17.8.2008

(Kirjoittelen jälkikäteen pari päivää myöhemmin tunnelmia kisasta – monet jutut ovat jo unohtuneet…)

Lauantai

Tuuli puhalteli Silverissä vasemmalta hiekkarannan pienen niemen kärjen ohi. Kävin pystyttämässä henkilökohtaiset sponsorini liput rantaan, Rip Curl, Rautio Sports, Severne ja Starboard. Rikasimme minulle ainoani Formulapurjeen 11 m2 ja Danille 8,5 m2 ja 7,5 m2. Taivaalta tiputteli vettä…oli syksyn tunnetta – ja hiukan sellaista ”ei kivaa fiilistä!” Onneksi on viimeinen Formula ranking kilpailu. Kisaväsymys painoi selvästi jo päälle ja tietynlainen epäbalanssinen olo kahden luokan välillä tasapainoilemisesta. Viime viikonlopun Raceboard luokan makea voitto tuntui vieläkin hyvältä ja seuraavan viikonlopun Raceboardin SM:t olivat mielessä. Piti taas vaihtaa vaihdetta Formula ajamiseen ja unohdettava Raceboard kokonaan…just kun lauta tuntui kulkevan hyvin! 😦

Ensimmäinen lähtö. Olin tarpeeksi ajoissa radalla. Katsoin ylämerkillä molemmat Laylinet ja säädin trapetsinarut oikeille paikoille vallitseviin tuuliolosuhteisiin, tuulta oli 4-6 m/s. Kivasti plaanissa kulki. Lähtöviestien alkamisien hetkellä nousi ”Z” -lippu…menkää rantaan…moottori oli sammunut veneestä ja airot oli otettu käyttöön. Ei muuta kuin uudestaan kiertämään rataa. Tunti tais mennä ennenkuin vene taas toimi. Lähtölinja vahvasti paapuurivoittoinen. Suurin osa jengistä pakkautui poijun päähän – myös minä. Muutamia päätti kuitenkin lähteä styyralla. Paapuurin poijulta noin vajaan puolen minuutin plaanimatkan päässä oli saari, joka esti pidemmän vauhdin ottamisen. Päätin ottaa ”Reiska”-lähdön. Suljin paapuuripoijun pään kokonaan – ei vauhtia ollenkaan. Paukku ja veto purjeeseen ja lähtö aivan poijulta. Päästin Ilvessalon Heikin styyralla menee ja sit liikkeelle vapaisiin tuuliin 🙂 . 11 m2  veti ja välillä ei taas vetänyt. Vendojen jälkeen kovat pumppaukset – nokkaa vähän alaspäin ja menoksi. Kaksitoista neliöiset purjeet menivät ohi…kymmenen parhaan joukossa ylämerkillä…ja sitten lenssiä mahdollisimman alas. Isot purjeet kulkivat alaspäin kovempaa. Se sama saari, joka oli tiellä lähdössä oli nyt tiellä alamerkille tultaessa. Monet jiippasivat melkein rannan tuntumassa – rantakalliolla ;-). En saanut tarpeeksi vauhtia plaanissa pysymiseen ja merkille pääsemiseen vaan jouduin vetämään pari jiippiä lisää ennen alamerkkiä 😦  eli rata oli huonosti suunniteltu…no – se oli kaikille sama – suosi vaan enemmän isompia purjeita. Maalissa 8. Ihan ok. 25 kisaajan joukossa. Dani veti ainoana juniorina yhden kierroksen radan, joka oli ajallisesti hyvä hänelle. Hän oli maalissa samoihin aikoihin, kun kärki tuli maaliin.

Toinen lähtö Back to Back. Olin huomannut erikoisen seikan tuomariveneessä. Aina ennen lähtömerkkiä oli harras tupakkahetki. Porukka odotteli ”köösän” loppumista. Se oli muutenkin aina merkki siitä, että kohta alkoi sireeni soimaan…ellei northklubi vetänyt ”tuplia” tai ”triploja”! Aloin vesillä miettiä, kuinka moni kisakumppaneista vetää köösää…Ei yhtään…ellei lasketa sikaareita (Huom!Nina ja Oksa) vahvassa nousuhumalassa… Aikoinaan, kun vauhdit olivat hitaampia kisoissa ja ajettiin aivan pläkässäkin, oli tupakan polttajia enemmänkin. Jotkut peräti vetivät henkosia kesken ajonkin. Tupakit repusta tai kolmiopurjeen alataskusta minigrippussista. Jotkut tarkkailivat kevyessä tuulessa savun käyttäytymistä…jotkut taas tiputtelivat kisa-alueella pieniä tikkuja eri puolilla rataa veteen seuraten virtauksia…(Pekka Padatsu). Heh! 😉

Lähdössä taas lähtölinja oli paapuurivoittoinen. Tällä kertaa paapuurilähtö ei onnistunut niin hyvin. Jouduin pujottelemaan styyralla ajavien edestä ja takaa ja välillä huutamaan ”apua”, kun ei meinannut tila riittää… Tuuli oli samanlainen kuin ekassa lähdössä – sijoitus 9. .

Kolmannessa lähdössä tuuli nousikin sitten aika napakaksi. 11 neliöinen tuntui hiukan isolta välillä tai oikeastaan lauta tuntui liian pitkältä – minulle! Painoni 75-78 kg ei välttämättä ole paras mahdollinen Formulaan. Apollo on hyvä kevyen tuulen lauta – ”maailman nopeimmin plaanaava lauta”, mutta kelin kovetessa minun massa ei riitä hallitsemaan lautaa, kun se lähtee leijailemaan vastatuuliosuuksilla. Alaspäin oli helppo ajaa verrattuna isoihin purjeisiin – pääsin alemmas kuin monet muut. Maalissa vasta 11.

Neljäs lähtö. Tuuli vain koveni kolmannen lähdön jälkeen. Päätin lähteä rantaan vaihtamaan purjetta pienempään. Dani oli ajanut kaikki kolme lähtöä, mutta sanoi minulle, ettei hän uskalla lähteä enää ajamaan viimeistä starttia – liikaa tuulta hänelle kokeiltuaan 7,5 m2. Otin Danin 8,5 m2 ja kiireesti lähtölinjan tuntumaan, jossa minun lisäkseni odotteli Sarka ja pari muuta. Muut menivät myös vaihtelemaan purjeita rantaan. Aikaa kului eikä lähtöpaukkuja kuulunut…odotimme varmaan tunnin ja veneessä kului varmaan toppa tupakkaa. Jengi odotteli lähtöä, mutta ei… Mikä maksoi?! 😦

Tuuli heikkeni tunnissa ja mulla oli 8,5 m2 edelleen. En uskaltanut lähteä vaihtamaan 11 m2 takaisin. Minultahan puuttuu kympin pintaan kokonaan purje. 11m2 ja 8,5 m2 väli on liian suuri, mutta sponsorini ehdoilla mennään 😉 . Formula luokka on minun toissijainen luokka – se pitää muistaa! Purje ei riittänyt mihinkään radalla. Ajoimme kokonaisen kierroksen ja lähtöveneelle tultaessa näimme ”Yleisen takaisinkutsu” -viirin ylhäällä. Kävin juttelemassa veneellä. He sanoivat, että 12 varasti ja kaikki numerot ylhäällä. Kerroin heille, ettei ko. varastajat saisi lähteä uuteen lähtöön vaan heille pitäisi kertoa tapahtuneesta, muuten heillä jää varaslähtö voimaan loppupisteissä. Tämä oli uutta järjestäjille. Mitään ilmoitusta ei tullut vaan starttasimme kaikki uudestaan matkaan. Liian pienellä purjeella maalissa 17. Ei hyvä, mutta 12 pitäisi tippua pois edeltäni eli ne jotka varastivat. Rannassa sain kuulla, ettei mitään varastaneiden numeroita ollut olemassakaan!!!??? ”No – aivan sama!”-ajattelin.  Ensimmäisen päivän jälkeen 12. Alle realistisen tavoitteeni eli en ylettenyt kympin joukkoon. 😦

Yön vietimme Tulliniemessä sukulaisten talolla. Uni maistui ja kunnon valkosipulipizza Kotipizzasta iltapalaksi. Onneksi ei tarvinnut jäädä märkine kamoineen nukkumaan pakettiautoon… 😉

Sunnuntaina ei enää satanut, mutta tuuli kuitenkin. Miltein sama suunta kuin lauantaina. Päätin, etten vaihda 11 m2 pienempään vaikka tuulisi mitä! Tuuli oli tasaisempaa kuin eilen. 6 – 10 m/s. Lähtölinjaa siirrettiin lähemmäksi rantaa. Eka lähtö maalissa samaa rataa – 9. sija. Viiden parhaan joukkoon ei mahdollisuuksiakaan ellei joku kärkiheppu mokaa tai jää seisomaan pläkään. Sijat 6 – 15 oli kaikissa lähdöissä tosi tiukkaa. Samat hemmot olivat koko ajan lähekkäin. Olen tänä kesänä huomannut ”pahimmaksi” ja minun formulataitoihini tasaisimpana kilpakumppanina Tomi Kalatien. Aina, kun katselin ympärilleni, näin Tompan jossain lähellä. Hän menee alempaa ja kovempaa. Minä ylempää ja hitaampaa. Lenssillä hän osaa ajaa tosi alas…muttei aina!

Toinen lähtö ja ihan samaa tasaista – 10. . Sijoitukset vaihtelivat pahimpien kisakumppanien kanssa sopivasti. Kokonaissijoitukseni nousee varmaan eilisestä…?!

Ruokatauko ja latautuminen viimeisiin lähtöihin. Dani oli vetänyt urheasti 8,5 m2 päivän molemmat lähdöt. Yksi kierros oli tosi sopiva hänelle! Ja nyt menikin niin, että hän pääsi ”ensimmäisenä” maaliin eli miesten ensimmäiset eivät enää saaneet häntä kiinni kaikissa lähdöissä. Mietin Danin ajoa 8,5 m2:lla. Vaikea suhteuttaa omaan ajoon. Kundi painaa 40 kg ja ajaa kovassa kelissä 8,5 m2:llä ilman ongelmia. Nousukulma ja vauhti ei niin hyvä kuin aikuisilla. Minun ajaessa 8,5 m2:lla nousukulma oli myös heikko, mutta se taas johtui siitä, ettei tuullut tarpeeksi. Ehkä vertaaminen aikuisiin on vaikeaa!? Pitäisi olla samanikäisiä kundeja kisaamassa, jotta voisi realistisesti verrata ajotaitoja. Hellmanin Timi on 17-vuotias ja parikymmentä kiloa painavampi. Timi pärjää hyvin silloin, kun on rajakeli, mutta kun tuuli nousee niin sijoitukset laskee… Junnuja ja nuoria vaan lisää kisoihin!!! Mulla on kyllä ensi vuodeksi omat suunnitelmat Danille…mutta niistä myöhemmin… 😉

Päivän kolmas lähtö. Otin ”Raceboard lähdön” aivan veneeltä. En päästänyt ketään väliin ja paukun hetkellä (norttien jälkeen 😉 ) kovalla pumpulla vapaisiin tuuliin. Katsoin taakse – monet jäivät seisomaan lähtölinjalle. Meitä oli vain muutaman plaanissa. Tuuli oli heikentenyt reilusti! Se oli muuttunut puuskaisemmaksi – välillä tuli puuskia ja välillä ei mitään. Nyt Juha tarkasti. Ajoin nostoköydestä pitäen kryssiä ja seurasin puuskien sijainteja taisteluareenalla. Tiesin, että takana voisi tulla isompia purjeita ja mennä ohi. Yläpoijulla varmaankin kolmantena – Hienoa…kovaa pumppausta alaspäin ja venda aikaisin paapuurille, jolla pääsin suoraan alapoijulle. Eli tuuli alkoi kääntyä maalle päin.  Isoja purjeita tuli kovaa takaa…ja muutama meni ohi kryssillä. Tiesin yläpoijulla, että kannattaa heittä aikaisin paapuurille ja se kannatti, sillä ohitin muutaman ison purjeen ajamalla aivan suoraan alapoijulle – uudestaan. Muut ajoivat liikaa oikealle ja pitkälle styyralla. Maalissa 5.! Hyvä suoritus!!!

Viimeinen lähtö – ajoin kuin hurmiossa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen taisin olla kuuden joukossa. Alapoijun jälkeen jäin pyörimään alamerkin läheisyyteen ja molemmilta puolin meni jengiä ohi. Tää on just sitä, mitä ei minulle tapahtuisi Raceboardissa, mutta formuloissa se on mahdollista!!! Tuuli shiftaili aivan älyttömästi ja välillä ei tuullut yhtään ja yht’äkkiä mentiin taas miljoonaa. Trimmien kanssa kauheata säätämistä. Välillä ihan löysäksi takaa ja nopeasti taas puuskissa aivan kireeksi. Yläpoijun läheisyydessä Kalatien Tomppa lähti ajaa styyralla kohti poijua – minä tulin paapuurilla. Vähän ennen kohtaamistamme tuli kova puuska, joka heitti Tompan katapulttina trapetsinaruissa suoraan keulan yli veteen. Oikein peruskatapultti :-). Ajoin ohi. Kryssipoijulta ihan suoraan alas alapoijulle paapuurilla. Tomppa otti kiinni ja kuittasi ohi. Edelläni 4 – 5 hengen porukka aivan samoissa. Alapoijun jälkeen lyhyt osuus maaliin, MUTTA…tuuli olikin kääntynyt vastaiseksi. Slöörillä ei päässytkään enää maaliin suoraan vaan kaikki joutui heittämään vastatuulikäännöksiä. Juuri ennen maalia Reijosen Hessu heitti lipat ja minun lisäkseni taisi mennä kolme ohi. Maalissa olin 9. . Eli aika tasainen sarja: 8. , 9. , 11. , 17. , 9. , 10. , 5. ja 9. . Niin oli myös loppusijoituksenikin aika tarkka keskiarvo eli 10. – ehkä odotin sijaa tai kahta parempaa, mutta ei voi mitään. Tavoitteeseeni pääsin eli kympin joukkoon.

Nuorin Sundellien surffaavasta suvusta voitti tasaisella sarjalla kisan. Turun vahva mies Sarkakallio toinen ja Lahden oma liuhuletti Mattssonin Sami kolmas. 4. Huhtinen 5. Järvinen 6. Pääkkönen 7. Winogradoff 8. Kalatie 9. Rantanen 10. minä 11. Reijonen 12. Hellman Timi …





Tiistai 19.08.2008

19 08 2008

Kirjoitan lähiaikoina (tänään) raporttia viikonlopun Formula Rankingeistä Hangosta (kun duunit antavat periksi…)!

Valmistautuminen viikonlopun Raceboard SM:iin on käynnissä…henkinen ja fyysinen!!!;-)

Blini